– Käänne taloudessa tapahtui oikeastaan jo viime vuoden aikana. Suhdannekuvaajan tiedot viittaavat siihen, että ensimmäisellä vuosineljänneksellä tilanne on kohentunut. Talous on elpynyt ennakoidulla ...
Liittovaltion velkaantuminen jatkuu rajuna tulevina vuosina. MAINOS (artikkeli jatkuu alla) Yhdysvaltain liittovaltion velkataakka ylittää tulevina vuosina toisen maailmansodan jälkeisen huippunsa, va ...
Tshetsenian johtaja Ramzan Kadyrovin kerrotaan riitautuneen Moskovan kanssa. IStoriesin eri lähteistä saamien tietojen mukaan Venäjän diktaattori Vladimir Putinin ja Kadyrovin keskinäiset suhteet ovat ...
Osakesäästäjien mukaan muutos poistaisi pienten luovutusten aiheuttaman kannustinloukon. Yksityissijoittajan kannalta on tällä hetkellä merkitystä, saako hän pääomatuloa osinkoina vai ...
Liettuassa tiistaina kadonnut Hercules M88 -hinausvaunu ja sen sisällä todennäköisesti olevat neljä yhdysvaltalaista sotilasta ovat edelleen suon silmässä jopa viiden metrin syvyydessä. Sotilaat ja ...
OP:n verkkopalveluihin on käyttökatkoja tulevana viikonloppuna. Pankki tiedottaa asiasta sivuillaan. Katkokset johtuvat ...
Sanna Ukkola Show: Suunnitteliko Venäjä iskua Suomeen? Markku Mantila avaa Venäjän vaikuttamista Suomessa. ”Sergei” yritti ...
Myanmaria ja Thaimaata koetelleesta maanjäristyksestä on levinnyt rajua videomateriaalia. Myanmarin järistys oli voimakkuudeltaan noin 7,7 magnitudia. Bangkokiin on julistettu hätätila. Bangkokissa ...
Autoilija ajoi moottoritietä väärään suuntaan viime lauantaina, kertoo Ilta-Sanomat. Tilanne sattui Kymenlaaksossa Pyhtäällä kello 16:n aikaan, jolloin tie oli vilkkaasti liikennöity. Poliisi sai ...
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) ottaa Maaseudun Tulevaisuudessa kantaa jauhelihapulaan. Ministerin mukaan nyt joka tasolla pitää tehdä toimenpiteitä, jotta naudanlihaa saadaan jatkossa ...
Venäjän joukot hyökkäsivät äskettäin 40 moottoripyörällä Pokrovskin lounaispuolella. Maastossa on paljon avoimia alueita, ...
Suomen europarlamentaarikot ovat yksimielisiä siitä, että kellojen siirtelystä pitäisi luopua. Kelloja siirretään kesäaikaan jälleen tulevana sunnuntaina 30. maaliskuuta kello 03. Asia on tällä ...